3E-liike kasvaa ja vahvistuu

3E-liike kasvaa ja vahvistuu
3E, EXIT EU EURO on ainoa mahdollisuutemme

22.8.11

Kenestä Suomen seuraava presidentti? Presidentivaalit 2012. Ehdokaslista.

Sdp:n presidenttiehdokkaaksi on jo ehtinyt ilmoittaa itsensä Paavo Lipponen (nr. 4) ja tulevaksi  presidentiksi on jo ilmoittautunut nr.18.

Panen oman korteni kekoon ja ravistelen hieman korttipakkaa ja heitän vain noin niin ko lonkilta muutaman presidenttiehdokkaan kaiken kansan ihmeteltäväksi. Lukijoille tiedoksi vielä, että tämä ei ole Suomen Tasavallan virallinen lista, sillä puolueet tulevat nyt syssymmällä sisäisellä äänestyksellä valitsemaan mahdollisen oman presidenttiehdokkaansa. Mutta tämä lista antaa kuitenkin osviittaa siitä, millaista presidenttiainesta Suomesta tällä hetkellä löytyy.

Ja, että mitäkö Nokian toimitusjohtaja (CEO, presidentti) nr.3  Stephen Elop tekee tällä listalla? No, katsokaas, kun alunperin sattui pieni lipsahdus; Elop luuli näetsen, että Finland on suomeksi Nokia, ja hän luuli näin ollen pääsevänsä Suomen presidentiksi. Kukaan ei ole hennonnut tätä Elopille vielä oikaista (mukava mies ja kaikkea), joten hänen pitäminen listalla on mielestäni vähintä mitä hänen hyväkseen voi tehdä, sillä onhan mies tullut Kanadasta asti perheineen tänne kylmään, kankeaan ja jäykkään ... öhöm ... Suomeen. Eikä sekään mielestäni mitään haittaa, että Elop ei ole syntynyt Suomessa, eikä sekään, että hän ei näin ollen tiedä Suomen asioista mitään, sillä eihän tuollainen pieni bagatelli ole ennenkään haitannut ehdokkuutta.

Sitten vielä tuosta kyselystä, eli callupista. Se oli sellainen nopea, psykologinen kysely, eli, että ehdokkaalle näytettiin mustetahraa ja ehdokkaan piti heti mainita joku lupaus tai ensimmäinen asia mikä mustetahrasta tuli mieleen. Ainoastaan nr.18 lausuma piti sensuroida. Hän alkoi sekoilla jostain Jumalan valitusta ja että häntä ei rakasteta jne. Ilmeisesti hän oli syönyt jotain sopimatonta tai sitten lääkkeet oli jäänyt ottamatta. Laitoinkin siihen sitten hänen lausuntonsa tilalle 3 mainintaa, jotka k.o. kandidaatti on jukisuudessa hyvin painokkaasti tuonnut viimeaikoina esille.

Moni aivan selvä presidenttikandidaatti on varmaan jäänyt pois tästä listastani, mutta he voivat vain syyttää siitä itseään, koska ovat niin harmaita, värittömiä ja mitäänsanomattomia, että en edes muista heidän ulkonäköään tai nimeään, puolueesta puhumattakaan. Lähempänä vaaleja laitan uudistetun listan, ja siihen asti on aikaa noilla  poisjääneillä tehdä jotain oman näkyvyytensä parantamiseksi. Tietenkin minua voi yrittää lahjoa, jotta pääsisi listalleni, mutta sanon nyt ja viimeisen kerran, että  ... se voi onnistuakin.

Varoitus: Anne Lindell ei ota vastuuta siitä, että joku hänen  listalla olevasta tulee valituksi presidentiksi. Vastuu on yksin äänestäjällä.

Anne Lindellin vaalikone, Suomen preidentinvaalit. Elokuun 2011 alkuasetelman mahdolliset preisdenttiehdokkaat.

20.8.11

Miksi Timo Soinista ei tule presidenttiä?


Kyllä Soinista voisi tulla presidentti, mutta ei näillä eväillä ja tällä taustajoukon kokoonpanolla.
Äänestäjät saavat juuri sellaiset kansanedustajat kuin ovat äänestäneetkin. Perususomalaisten olisi pitänyt olla tarkkaavaisempia kansanedustajaehdokkaittensa valinnoissa. Ehkä seuraavalla vaalikaudella on jo opittu jotain aikaisemmista virheistä. 

En voi vaiteta siitä totuudesta, että eduskuntavaalien  2007 ja sitä ennen Perususomalaiset  keräsivät rasistisia ääriaineksia ympärilleen ja etenkin Toni Halmeen mukana. Tiedän, että PerusSuomalaiset eivät näin tahtoneet, mutta näin kuitenkin kävi. Tämä taitaa olla se ikävin juttu, joka jälkikaikuna voi olla pahimpana esteenä Soinille tulevissa presidentinvaaleissa.  Timo Soinin tehtävä tuon sekavan ja vaikeasti aisoissa pidettävän ”lauman” johtajana on todellakin mahdoton (mission impossible). Ja sinä tiedät Timo mitä sinun tulee tehdä; jäljellä ei ole enää kuin yksi vaihtoehto – sinun on otettava johtajan asema takaisin perususomalaisten johdossa. Et voi olla niin naiivi, että kuvittelet, että yli puolet äänestäjistä äänestää sinut presidentiksi, kun et edes saa pidettyä omiasi aisoissa.

Asiat ovat sekä Suomessa, että etenkin muualla maailmassa, menossa todella huonoon suuntaan. Emme tarvitse tällaisessa maailmanlaajuisessa kaaostilanteessa presidenttiä, joka on poliittisesti räväkkä, lupsakka, hyvä suustaan ja suosittu kansan syvien rivien keskuudessa, vaan me tarvitsemme presidentiksi Kekkosen kaltaisen jykevän ja samalla myös lahjakkaan ja järkevän ”luotsin”, joka osaa navikoida jopa globaalien tulevien ja todella suurten ongelmien viidakossa, joiden jälkikaiut vaikeuttavat jopa meidän pohjoisten kansakuntien elämää.